torstai, 5. helmikuu 2015

Soitin Jumalan kehotuksesta

Ihmeellisesti tunsin selvää kehotusta soittaa eräälle sukulaiselle.

Yleensä emme paljoa soittele

tapaamme perheinemme pari kertaa vuodessa.

Puhelun jälkeen ymmärsin soittoni syyn.

Hän kertoi eräästä minun läheisestä ihmisestä lapsuuden asioita

joita en ollut aikaisemmin tiennyt.

Tämä ei ollut juoruilua, vaan minulle tärkeätä saada tietää.

Nyt ymmärrän tätä lähimmäistäni ehkä hiukan paremmin,

kun tiedän, että hänen lapsuudessaan on ollut paljon väkivaltaa

alkoholia ja lasten hakkaamista.

Kyse on sodan käyneestä perheenpäästä, joka oli nähtävästi

sairastunut sodan kauhuissa nuorena miehenä, kuten niin moni muukin.

Tämän perheen äiti oli aina reipas, kekseliäs ja elämänmyönteinen nainen.

Hän oli joutunut kokemaan hyvin vaikean avioliiton puolisonsa rinnalla.

Olen oppinut tuntemaan nämä henkilöt vasta omassa aikuisuudessani, joten en voinut aavistaa, mitä he kaikki olivat kokeneet..

Nyt tiedän, miksi minun oli soitettava tälle henkilölle.

Puhelu avasi silmiäni näkemään asioita toisin.

Toivottavasti läheisten rakkaus avaa lukkoja ja parantaa tämän estyneen henkilön haavoja.

Uskon, että Jumala häntä auttaa.

Minä ainakin yritän nyt parhaani.

Ihmeellistä Jumalan johdatusta.

Tämä ei ollut eka kerta, kun Jumalan kehotuksesta olen soittanut jollekin tai lähettänyt kortin.

Ollaan tarkkana, mitä Jumala meille puhuu ja mihin Hän meitä kohottaa.

Ollaan lähimmäisi toisillemme.

Kirjoitin siksi, että jollakin toisellakin saattaa olla tunne, että pitää ottaa yhteyttä johonkin ihmiseen.

Tämä on sinulle rohkaisu Jumalan kutsuun, älä epäröi.

Et voi kuitenkaan menettää mitään, mutta voit ainakin olla kuuliainen.

Ennen soittamistani luulin, että tämä, jolle soitin , tarvitsisi apua tai kuuntelijaa.

Ehkä hän tarvitsikin, sillä oli helpotus saada kertoa nämä asiat.

Yhdessä eteenpäin.

maanantai, 10. marraskuu 2014

Ihmeellinen erämaa

Ihmeellinen erämaa minussa.

Kangastuksina hedelmälliset ajatukset.

Kun koetan saada niistä kiinni

ne vain loittonevat, pakenevat erämaan hiekkaan.


Janottaa

olen tottunut juomaan raikasta vettä.

Nyt lähteet tuntuvat kaukaisilta

ehkä nekin ovat kuivuneet auringon paahteessa.


Marraskuun alussa satoi lunta.

luulin jo saavani kiinni villalangan päästä

joka veisi lähelle joulua

ja ostin joulukalenterin partion hyväksi.


Katson ikkunasta ja näen taas vihreän, märän ruohikon

jossa silmille hyppää laiminlyönti

ruskeat lehdet odottivat turhaan haravaa.

Ehkä vielä ehtii ennen joulukiireitä.


Kissa nukkuu rauhassa

ei sillä ole mitään muuta kuin nukkuminen

ja syöminen

leluilla se jaksaa leikkiä

se ilahduttaa meitä.


Toisinaan haluaisin olla karhu joka hakeutuu talviunille

antaa lumihiutaleiden sataa päälleen .

Karhu nukkuu, synnyttää poikasia ja

herää keväällä

tuo ulos pienet poikasensa ja on emo.


Tällaista on elämä.

Ihanaa ja rauhallista hetkittäin.


Kohta on sännättävä sinne ja tänne.

Erämaa haviää ihmeellisesti kirjoittaessa.


Nyt ei ole enää kangastus,

ajatukseni,

ne ovat ihan oikeasti kongretisoituneet niin

että uskon asioiden sittenkin jotenkin luistavan

ja pääsen juomaan ihan oikeasti raikasta vettä.

Löydän suojan auringonvalolta

ja huomaan, että ympärilläni on kokonainen kaupunki.

torstai, 30. lokakuu 2014

Syksyllä sielu värisee

Tänään tuuli on tyyntynyt.

Sieluni värisee vielä eilisen tuulesta.

Tuulenpuuska vei mennessään kaikki lehdet puista.

Nyt seisovat alastomina, kuin häpeillen omaa paljasta ruumistaan.

Mutta kuuset eivät ole luopuneet puvuistaan.

Ne seisovat kuninkaan lailla uljaina ja täysissä varustuksissaan

olipa sitten mikä sää tahansa.


On olemassa meitä, jotka tunnemme tuulen kaivautuvan aivan sisimpäämme asti.

Lämpöiset villasukat ja kupillinen kuumaa teetäkään ei heti vie pois sisällä vallitsevaa vilua.


Ja on olemassa niitä, jotka antavat tuulten mennä ja tulla

se ei heihin koske.

He ovat niitä, joille ei ole annettu haavanlehden herkkyyttä eikä ruiskukan sinisyyttä.

Kyllä heilläkin on oma paikkansa

mutta en heitä kadehdi.

Olen mieluummin sittenkin se herkkä ja tunteva sielu

joka tuntee tuulen tuiverruksen

kuin myös auringon ihanan lämmön

ihan sydänjuuria myöten.


Ei mikään ole niin hellää ja hoitavaa kuin keväinen, hiljainen sade

joka saa jälleen ruohon viheriöimään.

Ja muuttolinnut löytävät kotikoivuunsa

tuhansien ja tuhansien kilometrienkin päästä.



lauantai, 30. elokuu 2014

Haastattelu


IMG_3040-normal.jpg


                                                                                                                                   Tunnetko itsesi

vai teetkö itsestäsi artikkelia lehteen.

Avaatko haastattelijalle ulko-ovesi

annatko hänen näpsiä kuvia kodistasi.

Kuvitteletko istuvasi sohvalla kauniina ja rauhallisena

ottamaan vastaan sinulle esitettyjä kysymyksiä.

Vastailetko avoimesti vai pidättyvästi arkaluonteisiinkin kysymyksiin.

Jos tämä kaikki olisi totta ja sinä olisit antanut itsestäsi miltei täydellisen kuvan

olisi se sittenkin petos ja valhe.

Kun haastattelija on poistunut ja olet yksin

voit purskahtaa nauruun tai itkuun,

mikä nyt tilanteesi onkaan.


Ei kukaan pysty antamaan itsestään täysin aitoa kuvaa.

Ulkoapäin seesteinen tai iloia pursuva

on sisältä ihan muuta.

Isä, sinä tunnet minut ihan kokonaan.

Näet haavani ja arpeni, joita muut eivät näe.

Isä, sinua minä kaipaan

kaipaan syliäsi ja rakastavn, armahtavan katseesi hoitoa

joka lävistää sydämeni vereslihalle.

Sinua halajan ja hapuilen

haron sormillani ilmaa, jotta tavoittaisin sinut ihan kokonaan.

Mutta sinä kätkeydyt, piiloudut katseeltani.

Sitten sinä tulet voimalla ja täytät minut niin, että maailma jysähtää.

Olet totta

olet totta minulle ja jokaiselle joka sinua etsii.

Sinä olet haastattelija jolle minun on oltava totuudellinen

sillä sinä olet kaikkialla ja näet ja tunnet minut ihan kokonaan.

On suurenmoista, että olen juuri tällainen

sinun rakkautesi kohde

sinun silmäteräsi.

Sinulle olen läpinäkyvää kristallia

ja rakkautesi kirkkaus saa minutkin hehkumaan

ja loistamaan valoasi.


tiistai, 26. elokuu 2014

Joskus vielä rakkaus parantaa sinut



Olen istunut luonasi monia tunteja

hiljaa olen silittänyt milloin hiuksiasi, milloin kättäsi.

Pimeät syysillat ovat vaihtuneet

kuulaiksi kesäöiksi.

Ikkunan takana pihlaja on kantanut valkeita kukkia, punaisia marjoja ja

lumen taakkaa.

Me olemme olleet vaiti

tai sana silloin tällöin.

Jos rakkaus voisi parantaa sinut,

nostaa sinut masennuksen ja ahdistuksen syövereistä,

niin sinä olisit parantunut jo monta kertaa.

Syvällä sielussani tiedän, että rakkaus sinut vielä parantaakin.

Jumalan rakkaus, äidin rakkaus.

Tähän on uskottava

muuten minäkin vajoan ja painumme pohjaan molemmet.

Mustien puiden lomasta pilkahtaa aina pieni valonsäde,

auringon kimallus kosteissa lehdissä

tai yötaivaan kirkas tähti.

Mennään yhdessä läpi pimeyden.

Joskus vielä rakkaus parantaa.