Kaiken piti olla nyt hyvin.

Olimme kiitollisia ja onnellisia.

Sitten tulivat synkät pilvet yllemme. Maksamattomia laskuja olikin ja nyt oli karhukirjeiden aika. Postilaatikolle meno tuntui joskus vaikealta, kuitenkin oli pakko hakea tullut posti. Tulihan siellä joskus myös tosi mukavaakin postia.

Olimme tehneet parhaamme. Olimme maksaneet tulleita laskuja niin, että tilillämme oli vain tarpeellinen ruokaraha. Mitään ei nyt osteta. Ei kesäkukkia, ei kukkamultaa tai ainakaan uusia vaatteita. Nyt mennään vanhoilla ja kenkiäkään ei onneksi juuri nyt ole pakko ostaa.

Tällainen "köyhänä" oleminen on haasteellista, mutta aika opettavaista. Huomaamme tulevamme toimeen paljon vähemmällä kuin koskaan olisimme uskoneet. Ruoassakin on helppo tinkiä. Ei enää syödä hedelmäsalaattia aamuisin. Ennen teimme sen useasta eri hedelmästä ja marjoistakin. Nyt keitetään kaurapuuroa. Se on erittäin edullista ja täyttävää. Tosin sen kanssa on , ainakin minun, pakko syödä marjakeittoa. Senkin voin vielä lopettaa, joa eurot niin vaativat.

Emme kaiketi sittenkään voi sanoa itseämme köyhiksi. Meillä on kiva koti ja kalusteet. On seinillä mieluisia tauluja ja vaatteita kaapeissa. Ruokaa saamme tarpeeksi, jos olemme vaatimattomia.

Suurin rikkautemme on kuitenkin Jumalan lahjaa. Olemme saaneet kolme poikaa ja kolme tytärtä, olemme saaneet elää yhteistä liittoamme liki 43 vuotta. Olemme saaneet kokea ennenkin myrskyjä ja tuulia, mutta myös ilon ja onnen hetkiä.

Nytkin päällimmäisenä on kiitollisuus ja luottamus Jumalan huolenpitoon. Olemme saaneet uskon siihen, että Jeesus rakastaa meitä ja vie meidät kerran luokseen taivaaseen. Olemme tulleet tuntemaan Jeesuksen omana pelastajanamme ja siksi ymmärrämme, että meillä on vapaus kuolemamme jälkeen päästä lepoon Isän luokse. Saamme syödä Elämän puusta ja näin saamme elää ikuisesti Jumalan ihanassa taivaassa.

Olkoon matkamme täällä mitä tahansa, olemme matkalla parempaan, kohti iäistä kotia Isän luona.

Amen !