Ihmeellinen erämaa minussa.

Kangastuksina hedelmälliset ajatukset.

Kun koetan saada niistä kiinni

ne vain loittonevat, pakenevat erämaan hiekkaan.

Janottaa

olen tottunut juomaan raikasta vettä.

Nyt lähteet tuntuvat kaukaisilta

ehkä nekin ovat kuivuneet auringon paahteessa.

Marraskuun alussa satoi lunta.

luulin jo saavani kiinni villalangan päästä

joka veisi lähelle joulua

ja ostin joulukalenterin partion hyväksi.

Katson ikkunasta ja näen taas vihreän, märän ruohikon

jossa silmille hyppää laiminlyönti

ruskeat lehdet odottivat turhaan haravaa.

Ehkä vielä ehtii ennen joulukiireitä.

Kissa nukkuu rauhassa

ei sillä ole mitään muuta kuin nukkuminen

ja syöminen

leluilla se jaksaa leikkiä

se ilahduttaa meitä.

Toisinaan haluaisin olla karhu joka hakeutuu talviunille

antaa lumihiutaleiden sataa päälleen .

Karhu nukkuu, synnyttää poikasia ja

herää keväällä

tuo ulos pienet poikasensa ja on emo.

Tällaista on elämä.

Ihanaa ja rauhallista hetkittäin.

Kohta on sännättävä sinne ja tänne.

Erämaa haviää ihmeellisesti kirjoittaessa.

Nyt ei ole enää kangastus,

ajatukseni,

ne ovat ihan oikeasti kongretisoituneet niin

että uskon asioiden sittenkin jotenkin luistavan

ja pääsen juomaan ihan oikeasti raikasta vettä.

Löydän suojan auringonvalolta

ja huomaan, että ympärilläni on kokonainen kaupunki.